Viestintä- ja vuorovaikutuskoulutus
Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen hallinta on työtekijän keskeisimpiä haasteita, kun kyse on yhteisten tavoitteiden saavuttaminen.
Vuorovaikutustilanteiden lukutaito, omien viestintämekanismien tunteminen sekä statusviestinnän hallinta avaa uusia näköaloja omaan jaksamiseen, luovien ratkaisumallien löytämiseen sekä työyhteisön hyvinvointiin.

Outi Mäenpään vetämän koulutuksen tavoitteena on vapauttaa ja laajentaa yksilön selviytymisstrategiaa ja rakentaa sitä kautta työyhteisöön innostunut ja turvallinen ilmapiiri. Sellainen, jossa yksilö on parhaimmillaan.
Outi Mäenpää on koulutuksillaan kehittänyt viestintä- ja vuorovaikutustaitoja suomalaisissa yrityksissä jo kuudentoista vuoden ajan.
Outi toteaa: ”Rakentavan vuorovaikutuksen suurimpia esteitä ovat negatiiviset ajattelu- ja toimintamallit. Tyrmäämällä muiden ideoita, yksilö kuvittelee suojelevansa itseään. Todellisuudessa ei:n sanomisella hän estää tilanteiden kehittymistä eteenpäin.”
Koulutuksen aikana:
- Tutkitaan spontaania reagointia ja sen esteitä; tyrmäyksen ja hyväksynnän vaikutusten eroja ja käydään lävitse uusia toimintamalleja itsensä estämisen tai rankaisun sijaan.
- Harjoitellaan rakentavan vuorovaikutuksen mallia; omien ja toisten ideoiden tunnistamista, hyväksymistä ja kehittelemistä eteenpäin.
- Sen lisäksi tutkitaan kokonaisvaltaista viestintää, sanatonta viestintää ja statuskäyttäytymistä.
Tarkoituksena on tulla tietoiseksi tavoista, joiden avulla muodostamme hierarkioita ryhmissä ja viestimme valta- ja alistumissuhteita.
Ihminen ei voi muuttaa toista ihmistä, eikä muokata hänen viestintästrategiaansa, mutta hän voi muuttaa omaa tapaansa reagoida ja viestiä. Sen seurauksena ympärillä olevien ihmisten käyttäytyminen muuttuu. Pelkkä hyvä tahto ei siis riitä vuorovaikutus- ja viestintähaasteita ratkottaessa, asialle täytyy tehdä jotain ja sille voi tehdä - konkreettisesti!
Tule hankkimaan omat välineesi positiiviseen muutokseen!
Miksi
Parempi yksilöiden välinen vuorovaikutus työyhteisössä tarkoittaa usein myös innostuneempaa ilmapiiriä, joka auttaa yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa!
Viestintämekanismien hallinta avaa uusia näköaloja mm. jaksamiseen, hyvinvointiin ja luovien ratkaisumallien löytämiseen.
Kenelle?
Kaikille – organisaatiosta ja asemasta riippumatta
Kuka valmentaa?
Outi Mäenpää
– Näyttelijä, viestintä- ja vuorovaikutuskouluttaja
Toteutusvaihtoehdot
Lopullinen sisältö ja kesto räätälöidään valmentajan ja asiakkaan kanssa.
Yksilö- ja ryhmävalmennukset
Lisätietoja
www.competenceforum.fiOy SpeakersForum Finland Ab
Sinikalliontie 5 A
02630 Espoo
+358 201 552 990
info@competenceforum.fi

