Palveluloisto ketjussa
Miten voi synnyttää loistokasta palvelua, miten erottua asiakaspalvelulla kiireen ja suurten asiakasvirtojen keskellä? Tarvitaan kiehtova konsepti, innostuneet ihmiset ja palvelukulttuuri, jossa jokainen tietää tarkasti mitä häneltä odotetaan.

Nostemestari Heikki Peltola vie osallistujat palveluasenteen, palveluloiston ja omasta työstä innostumisen lähteille.
Heikin kysytyimpiin alustuksiin lukeutuva Kahdeksan teesiä palveluun on pikatie parempaan yhdessä tekemiseen, hyvinvointiin ja arjessa jaksamiseen.
Heikki Peltola on asiakaspalvelun ja ketjutoiminnan kiistattomia guruja Suomessa. Hänen referenssilistauksensa tekisi tästä dokumentista monisivuisen.
Heikki on työskennellyt yli 50 Suomessa toimivan ketjun kanssa ja hänen tuore kirjansa ”Palveluloisto ja kiehtomisen aito taito” (Edita 2007) on arvostelu- ja myyntimenestys.
Heikin valmennuksen avulla asiakkaamme ovat saavuttaneet mm. seuraavat tavoitteensa:
- Omasta työstä innostuminen
- Kohentunut työssä jaksaminen
- Parantunut palvelu ja sen menestyksekäs johtaminen
- Oman kilpailukyvykkyyden kirkastuminen
- Yrittäjänä onnistuminen

Oikein johdettu asiakaslähtöinen palvelukonsepti, joka muuttuu ketterästi asiakkaiden toiveiden mukaan on keskeinen elementti palveluloiston synnyttämisessä. Tätä mieltä on asiakkaitamme piristävä luennoitsijamme Tomi Miininen.
Tomilla on yli kymmenen vuoden kokemus sekä konseptoidun liiketoimintamallin johtamisesta että kauppakeskusliiketoiminnan erityispiirteistä.
Tomi käsittelee asiakkaan tarpeen mukaan mm. seuraavia aihealueita:
- Asiakaspalvelu & palveluasenne
- Asiakaspalvelun johtaminen
- Franchising & yrittäjyys ja niiden tukeminen
- Konseptoidun liiketoimintamallin johtaminen käytännössä
- Palvelukulttuurin toteuttaminen
- Kauppakeskusliiketoiminta: erityispiirteet & innovaatiot
Tähän valmennukseen liittyviä muita valmennuksiamme:
Miksi
Tavallisen hyvä palvelu ei enää asiakkaille riitä.
Palveluasennetta pitää päivittää koko ajan.
Palveluloiston kulttuuri syntyy vain, jos jokainen yrityksessä sisäistää, miksi ja miten asiakkaat hurmataan.
Kenelle?
Valmennus on tarkoitettu myynnin ja asiakkaiden parissa päivittäin työskenteleville – asiakaspalvelijat, myyjät, esimiehet, yrittäjät sekä johto.
Kuka valmentaa?
Heikki Peltola, KTM, nostemestari
Tomi Miininen, Robert’s Coffeen toimitusjohtaja
Toteutusvaihtoehdot
Kesto: 1/2 – 1 päivää
Lopullinen sisältö räätälöidään valmentajien ja asiakkaan kanssa.
Lisätietoja
www.competenceforum.fiOy SpeakersForum Finland Ab
Sinikalliontie 5 A
02630 Espoo
+358 201 552 990
info@competenceforum.fi

